Iltamyöhäisen ostotarjoukseni ja sen hyväksymisen jälkeen
kävin seuraavana päivänä tekemässä kauppakirjat Bellasta. Sitten alkoikin
kuumeinen tallipaikan metsästys. Loputkin ratsastuskoulun hevosista oli nyt
myyty, ja lähdössä neljän päivän päästä uusiin koteihinsa. En halunnut, että
Bella jää yksin isoon talliin, joten tallipaikka oli löydettävä. Minulla ei
ollut mitään tietoa pääkaupunkiseudun tallipaikoista, mutta netti-ilmoitusten
ja kavereiden kavereiden kautta sain tietooni muutamia vapaita paikkoja, joita
kiersimme ystäväni kanssa katsomassa. Siuntiosta löytyi sitten The One. Paikka,
jossa feng shuit vaan oli kohdallaan (vaikka mitään en sellaisista
ymmärräkään). Heti tallin pihalle ajaessamme se tuntui oikealta paikalta. Bella
muuttikin tälle tallille muutaman päivän päästä, ja uusi yhteinen elämämme
alkoi.
Fiilis, jonka tallista olin ensikäynnillä saanut, piti
paikkansa. Talli oli tilava ja viihtyisä, Bella rrrrakasti sen karsinaa, jossa
pään sai oven yli, ja se pystyi seurailemaan tallin tapahtumia. Sen lisäksi
sillä oli oma ikkuna. Mikä muutos sen melko umpinaiseen karsinaan ratsastuskoulussa. Tallin ympäristö peltojen ja järvien
välissä oli henkeä salpaavan kaunis. Ensimmäisellä kerralla, kun hain Bellan
tarhasta, ylitseni lensi joutsenparvi kohti kauempana siintävää järveä. Tuntui
kun olisin tullut paratiisiin. Ja oli kuitenkin lokakuu.
Maisemien lisäksi en muutenkaan voisi kuvitella parempaa
paikkaa ensihevosen omistajalle. Itse olin aivan hukassa; yhtäkkiä minun
pitäisi tietää kaikki Bellaa koskevat asiat. Minun! Mitä se syö, mitä sille puetaan
päälle, milloin se pitää kengittää… yhtäkkiä minulla oli suuri vastuu. Onneksi uuden tallimme porukka oli
mitä mahtavinta. Sain apua aina kun sitä tarvitsin, tietämättömyyttäni ei
kyseenalaistettu, ja uskalsin esittää ne tyhmimmätkin kysymykset. Iltaisin
istuin läppäri sylissä ja surffailin hevossivustoilla. Vaikka tieto lisää tuskaakin, niin jo ensimmäisten kuukausien aikana opin niin paljon uutta hevosista, että saman verran en ollut
oppinut varmaan koko aiemman elämäni aikana.
Suurin muutos näkyi kuitenkin Bellassa. Vasta jälkikäteen
tajusinkin kuinka sulkeutunut se ratsastuskoulussa oli ollut. Suorastaan
apaattinen. Nyt sen silmiin alkoi syttyä aivan uudenlainen katse, ja ne
täykkäripuoletkin nousivat esille. Kevättalvella olin sen kanssa suorastaan
pulassa, kun neiti pisti oikein kunnolla riekkuen. Muutkin tallilaiset toistuvasti
tulivat sanomaan, miten paljon Bella on muuttunut, ja miten iloisemman ja eläväisemmän oloinen
se on nykyään.
Miksi sitten muutimme pois tältä tallilta, ja vielä keskellä kesää, kun paikka oli upeimmillaan? Valitettavasti
kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, ja siitä kerron lisää seuraavassa blogitekstissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti